Eero Murtomäki metsäretkellä.
Merenkurkku muodostaa Pohjanlahteen madaltuvan kapeikon, joka erottaa Perämeren Selkämerestä. Suomen Valassaarilta Ruotsin puoleiseen Holmögaddiin on vain hieman yli 20 kilometriä. Jokien makea vesi laimentaa suolapitoisuuden 3,5-4 promilleen. Joskus Tanskan salmien kautta tullut Pohjanmeren suolaisemman veden pulssi tuo turskia muutamaksi vuodeksi Merenkurkkuun saakka.
Lyhyt merimatka mahdollistaa pohjoisessa pesivien lintujen, kuten piekanojen, sinirintojen, lapinkirvisten ja joidenkin kahlaajien poikittaismuuton. Myös paljon kurkia ylittää Merenkurkun jatkaen kevätmuuttoa Ruotsin puolta ja palaten syksyisin Suomen rannikkopeltojen kokoontumakeskuksiin. Hirvet ja metsäkauriitkin pystyvät uimaan kapeikon poikki.
Pitkän linjan luontokuvaaja Eero Murtomäki käsittelee uudessa esseessään kotiseutunsa muutoksia 1940- luvulta vuoteen 2017. Pohdiskelu on osa pohjoismaista IPBES -työskentelyä, jota koordinoi perinnetiedon osalta OSK Lumimuutos. Essee on samalla Lumimuutoksen 14. työraportti. Se on luettavissa täältä.