Jukajoen kylävetoinen, perinnetietoa ja tiedettä yhdistävä uusi malli on levinnyt myös maailmalle. Esimerkiksi kanadalainen tutkimus- ja vesiensuojelujärjestö Wilderness Conservation Society on työskennellyt OSK Lumimuutoksen kanssa mallin soveltamisesta Ontariossa sijaitsevan Big Trout Laken valuma-alueelle. Samoin koillis-Australiassa, Queenslandissa sijaitseva, happamuusongelmista kärsivä East Trinity Reserve tekee läheistä yhteistyötä kanssamme.
Palkinnot, kansainvälinen yhteistyö ja Yhdistyneet kansakunnat
Jukajoki -hanke on voittanut useita kansainvälisiä tunnustuksia. Vuonna 2014 Yhdistyneiden kansankuntien ympäristöohjelma UNEP otti sen ’parhaat käytänteet’ -esittelyyn vuosikirjassaan.
Vuonna 2015-2016 itävaltalainen säätiö myönsi Jukajoki -hankkeelle ’ympäristöalan’ Oscar -palkinnon, Energy Globe Awardin. Palkinto jaettiin kansainvälisessä gaalassa Teheranissa, Iranissa, tammikuussa 2016.
Linnunsuo ja Jukajoki -hanke on tunnustettu myös maailmalla. Se kuuluu Wetland Internationalin kosteikkoverkostoon. Lisäksi vuonna 2016 Jukajoki -hanke solmi kumppanuuden Rewilding Europe -aloitteen kanssa ja on sen täysjäsen.

Neil Young ja Lumimuutos yhdistivät voimansa heinäkuussa 2016 Helsingissä, esillä oli muun muassa Jukajoki -hanke. Kuva: Wikipedia, 2016
Elokuva
Vuonna 2014 amerikkalainen tuotantoyhtiö PrettyGoodProductions aloitti Jukajoella kahden elokuvan kuvaukset. ’Jukajoki’, 55 -minuuttia pitkä dokumenttielokuva sai ensi-iltansa 3.3.2016. Elokuvan musiikista vastaa kuuluisa suomalaismuusikko Kimmo Pohjonen. Leffan trailerin voi katsoa tästä. Pogostan Sanomat arvosteli elokuvan tuoreeltaan. Elokuvaa voi ostaa ’kauppa’ -osiostamme. Elokuva on 2016 Vaasan luontoelokuva -festivaalien finalisti.
Syksyllä 2016 julkaistaan saman yhtiön TV -sarjat ’Our Place On Earth’, jossa Jukajoki on erään jakson aiheena. Elokuva on saanut maailmanlaajuista huomiota Kanadassa, Englannissa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Venäjällä. Tuotantoyhtiö ja amerikkalaiset tutkijat ovat myös julkaisseet Jukajoelta laadukkaan tiedesivuston. Sen voi katsoa täältä.
Jukajoki on ollut esillä kansainvälisessä mediassa kotimaan ja paikallisten medioiden lisäksi. Kotimaan media-antiin voit tutustua ’Linkit’ -osuudesta. Ulkomailla Jukajoki on noteerattu muun muassa Australian kansallisella BBC:llä, ABC -kanavalla, sekä ENSIA -uutispalvelussa Yhdysvalloissa.