Suomalaista vesistöosaamista palkitaan jälleen kansainvälisesti

tero filmiSelkien ja Alavin kylien luotsaama Jukajoen ja Jukajärven kunnostushanke on saanut kiinnostavan käänteen.

Australialainen Kansainvälinen jokisäätiö (International River Foundation) jakaa suuressa, globaalissa River Symposium –gaalassa ensi viikolla kaksi merkittävää jokien kunnostuspalkintoa:  Maailman paras jokihanke sekä Emerging River Professional –henkilöpalkinto.

Ennakkotietojen mukaan Jukajoki–hanke sijoittuu sijalle kahdeksan, semifinalistiksi maailman parhaiden jokihankkeiden joukossa. Tunnustus on erittäin merkittävä, koska kärkikolmikossa on esimerkiksi Niagara–jokihanke Pohjois-Amerikasta. Niagaran noin viidensadan miljoonan euron kustannusarvio antaa hyvän vertailukohdan Jukajoki-hankkeen arvostuksesta ja kunnostustoimien merkityksestä.

Sedimenttitutkimuksia 2012. Kuva: Kunnostushankkeen arkisto, 2014.

Sedimenttitutkimuksia 2012. Kuva: Kunnostushankkeen arkisto, 2014.

Selkien kyläyhdistyksen puheenjohtaja, Tero Mustonen, on yksi kolmesta finalistista jokikunnostuksen henkilöpalkinnon saajaksi. Henkilöpalkinnon saaja on selvillä 14.9. Suomen aikaa. Palkinnot jaetaan Delhissä, Intiassa. Palkintona on raha-avustus ja jokainen finalisti pitää 15 minuutin puheen Symposiumin yleisölle.

Tapahtuma on merkittävä mahdollisuus tavata kansainvälisiä huippuasiantuntijoita ja edistää ja monipuolistaa suomalaisen osaamisen käyttöä maailmalla. Jukajoki-hankkeen ja Tero Mustosen kokemuksia sekä osaamista on tarkoitus jatkossa käyttää Pohjois-Karjalassa myös FRESHABIT Life IP–hankkeeseen (2016-2022) kuuluvan laajan Koitajoen valuma-alueen kunnostustoimenpiteissä sekä Pohjois-Karjalan biosfäärialueen toimissa.  Pohjois-Karjalan ELY-keskus/Pohjois-Karjalan biosfäärialue on tukenut Tero Mustosen matkaa Intiaan.

Kategoria(t): Toiminta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.