Kuivasjärvi -viikko oli menestys

IMG_0048Kulunut viikko oli aktiivinen Kuivasjärvi -työssä. Loppuviikosta Otso-Metsäpalveluiden asiantuntija Janne Raassina ja Pro Kuivasjärvi ry:n pj Tero Mustonen suorittivat viimeiset maastotyöt, maanomistajatapaamiset ja urakointineuvottelut valuma-alueella. Ne onnistuivat hyvin.

Janne Raassina ja maanomistajat maastosuunnittelussa.

Janne Raassina ja maanomistajat maastosuunnittelussa.

Vuoden 2016 kunnostuskohteiksi valikoituivat:

  1. Kaakkurilammen alavaluma-alueelle kosteikko ja pohjakynnysketju
  2. Silolahteen laskevan uoman iso kosteikko

Kaivurityöt alkavat syyskuussa urakoitsijan aikataulujen mukaisesti. Työn tulee olla valmis jo lokakuun puoleen väliin mennessä. Järjestämme media- ja kyläläispäivän lokakuulla kohteille tutustumiseen.

Kohteet merkittiin jo maastoon, työ voi alkaa.

Kohteet merkittiin jo maastoon, työ voi alkaa.

Sunnuntaina Pohjois-Parkanon markkinoilla uusi Kuivasjärvi -kirja sai mukavasti huomiota. Yli 30 kirjaa myytiin ja jaettiin tietoja Kuivasjärven kunnostamisesta. Kirjaa saa Leena Marjolahdelta, Parkanon kirjastosta ja osoitteesta kauppa at lumi.fiKuivasjarvi_kansi

Hallituksen jäsen Hannu Luopajärvi tutustuu uuteen kirjaan.

Hallituksen jäsen Hannu Luopajärvi tutustuu uuteen kirjaan.

 

 

Illalla kovassa sateessa järjestimme nuottausnäytöksen Kuivasjärven kalastuskunnan kanssa. Paikalle saapui noin 25 henkeä.

Nuottaa vedettiin sateessa.

Nuottaa vedettiin sateessa.

Saaliiksi saatiin noin 8-9 kiloa kalaa, joista kiinnostavimpina luontaisia kuhanpoikasia, kuoretta, ja pasuria. Kiitos kaikille, jotka mahdollistivat tapahtumat!

Saalista ihmeteltiin rantakalliolla.

Saalista ihmeteltiin rantakalliolla.

 

Kategoria(t): Toiminta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.