Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen kalabiologi Helena Haakana käsittelee tässä jutussa Koitajoen siikaa. Siika on keskiössä Lumimuutoksen ELP-hankkeessa Koitajoella.
Koitajoessa elää uhanalaiseksi luokiteltu siikamuoto: Koitajoen planktonsiika. Tämä Koitajoen kanta on yksi tärkeimmistä Suomen vielä luonnossa lisääntyvistä siikakannoista. Siikaistutukset ympäri maata tehdäänkin tällä nopeakasvuisella koitajokisella siialla.
Planktonsiika, pohjasiika, tuppisiika, vaellussiika, järvisiika, karisiika. Siiasta tunnetaan monia eri muotoja, jotka poikkeavat toisistaan kasvunopeudeltaan, elintavoiltaan ja ulkomuodoltaan. Kaikki Suomen siiat ovat kuitenkin samaa lajia, jonka tieteellinen nimi on Coregonus lavaretus. Tämä laji on vuosituhansien aikana levinnyt erilaisiin vesistöihin ja muodostanut juuri siihen omaan elinympäristöönsä sopeutuneen muodon.
Koitajoen ja Koitereen alueella elää kaksi siikamuotoa: planktonsiika, jonka kutsumanimiä ovat olleet myös iso-, jalo- tai lautasiika sekä tuppisiika eli muroke. Planktonsiika kasvaa suurikokoiseksi ja kutee virtavedessä. Tuppisiika on järvien ranta-alueilla kuteva pienikokoinen siikamuoto.
Koitajoen planktonsiika kutee marraskuun alussa matalille hiekkapohjille. Tärkeimmät tiedossa olevat kutupaikat löytyvät Koitajoella alueelta, joka ulottuu Kallioniemestä alavirtaan Kesonsuon tienoille saakka.
Kudun jälkeen planktonsiika jää talveksi jokialueelle, mutta toukokuun alkupäivinä osa kaloista vaeltaa Koitereeseen tai alueen muihin järviin paremmille ruokailualueille kesänviettoon. Lokakuun alussa se saapuu takaisin samoille kutupaikoille Koitajokeen.
Edellä kerrottu selvitettiin yliopiston tutkimushankkeessa, missä kaloille asennettiin pieni lähetin. Joen varren kalastajat kyllä tiesivät, että kesällä siikaa ei joesta saaliiksi saa, mutta tarkempaa tietoa kalojen liikkeistä ei ollut.
Lähetintutkimuksen mukaan vaeltamaan lähtevän siian meno oli hyvin määrätietoista. Kun vaellusvietti iski, se paineli Kallioniemestä Koitereeseen viikossa. Syksyllä, kun mieli paloi lisääntymispuuhiin, kutupaikoille palattiin muutamassa päivässä.
Kutualueiden liettyminen on uhka planktonsiian säilymiselle Koitajoessa. Joen valuma-alueella on runsaasti metsätalous- ja turvetuotantokäytössä olevia alueita, joilla tehdään voimakasta maanmuokkausta. Toiminta aiheuttaa kiintoainepäästöjä vesistöihin. Hiekkapohjalla kehittyvät siian mätijyvät eivät selviydy talven yli, jos ne peittyvät lietteen alle. Kiintoainepäästöjen vähentäminen tulisikin ottaa huomioon entistä paremmin kaikissa alueella tehtävissä toimenpiteissä.
Planktonsiikaa on Koitajoella kalastettu perinteisesti nuottaamalla. Paikallisten kalastajien tieto pyyntimenetelmistä ja -paikoista on ollut korvaamatonta, kun tästä uhanalaisesta lajista on kerätty talteen mätiä Luonnonvarakeskukselle kannan säilyttämiseksi ja istukkaiden tuottamiseksi. Säännöllisessä käytössä olevilla apajilla pohja on pysynyt puhtaana lietteestä. Tämän paikallisen kalastuskulttuurin vaaliminen onkin tärkeää Koitajoen planktonsiian säilyttämiseksi.