Tapio Kalli, Kuivasjärven kalastuskunnan pitkäaikainen puheenjohtaja on toiminut vesistön tilan parantamiseksi useiden vuosikymmenien ajan. Sveitsiläinen Paul K. Feyerabend – säätiö on päättänyt huomioida Kallin mittavan elämäntyön arvostetulla palkinnolla.
Parkanon Kuivasjärvi on tunnettu kansanperinteen vahvana alueena, josta jo Lönnrot oli kiinnostunut. Toisaalta seutukunnalla on tehty merkittävää vesiensuojelutyötä Kuivasjärven ja sen valuma-alueen heikon tilan parantamiseksi. Vesistö on kärsinyt ravinne- ja kiintoaineiskuormituksesta, joka on kiihdyttänyt rehevöitymistä ja sinilevien esiintymistä. Tapio Kalli on johtanut kunnostustyötä jo monen vuosikymmenen aikana.
Kalli on työskennellyt metsäalan ammattilaisena sekä harjoittanut kotitarvekalastusta koko ikänsä Kuivasjärvellä. Hän on ollut mukana elvyttämässä esimerkiksi nuottausta ja rysäpyyntiä. Tämän lisäksi Kalli on työskennellyt soiden ennallistamisen ja lintujen elinympäristöjen, muun muassa kalasääsken tilan parantamiseksi.
Kuivasjärven perinteikäs maine ja Kallin työ on saanut myös kansainvälistä huomiota muun muassa Fennia –tiedelehden ja Foreign Policy –aikakausjulkaisun sivuilla. Niissä korostuu kalastajien perinteisen tiedon rooli muutosten havainnoinnissa ja tulkinnassa.
Sveitsiläinen säätiö jakaa joka vuosi “Paul K. Feyerabend Award – A World of Solidarity is Possible” –palkintonsa erityisesti ansioituneille henkilöille ja yhteisöille, jotka ovat työllään edistäneet solidaarisuutta kylien ja yhteisöiden puolesta. Palkinnonjaossa korostetaan erityisen ansiokkaita toimia, joilla on kansainvälisestikin painoarvoa ja ovat inspiroineet ja kannustaneet myös muita ponnistelemaan paremman maailman puolesta. Palkintoon kuuluu palkintolaatta, diplomi ja rahapalkinto, tässä tapauksessa 2500€.
Palkinto luovutetaan Pohjois-Parkanon kylien pääsiäiskokkojuhlassa kello 19.00 15.4.2017 Kuivasjärvellä, osoite Kankarintie 70, Parkano. Juhlassa on paikalla Paul K Feyerabend – säätiön nimeämä edustaja.