
Osuuskunta Lumimuutos on saanut RELEX Säätiöltä Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen suuren, 600 000 euron rahoituksen vuosille 2024–2026 luonnonsuojeluun ja ennallistamiseen Itä- ja Pohjois-Suomessa. Yhteistyöllä turvataan Suomelle omaleimaisten ja arvokkaiden suoalueiden sekä vanhojen metsien säilymistä lisääntyvien taloudellisten paineiden keskellä. Paikalliset asukkaat ja heidän kulttuuriperintönsä ovat toimien ytimessä, ja ennallistamisessa hyödynnetään perimätietoa siitä, millaisia alueet ovat olleet ennen laajamittaista ihmisvaikutusta.
“RELEX Säätiön rahoitus mahdollistaa meille uudet avaukset. Ilomantsissa pystymme uusien alueiden suojelulla ja ennallistamisella kytkemään yhteen ekologisesti arvokkaita alueita kuten harjuluontoa, suppalampia ja soita kansallisesti merkittävän Putkelanharjun-Petkeljärven alueella. Näiden itärajan lähellä sijaitsevien kohteiden suojelu ja ennallistaminen on erityisen tehokasta, koska alueen lajiston ja ekosysteemien palautuminen hyötyvät Venäjän vanhojen metsien ja koskemattomien suoalueiden läheisyydestä. Saamenmaalla Siuttajoella, Inarissa, voimme ostaa hakkuilta turvaan luonnon monimuotoisuuden kannalta keskeisiä vanhoja metsiä ja ennallistaa ihmistoiminnasta kärsinyttä aluetta yhdessä saamelaisten kumppaniemme kanssa”, kertoo Lumimuutoksen puheenjohtaja Tero Mustonen.
Itärajan läheisellä Koitajoella Lumimuutos jatkaa rahoituksen avulla aiemmin käynnistynyttä laajamittaista koko valuma-alueen ennallistamishanketta. Hankkeessa parannetaan paitsi alueen arvokkaiden suoalueiden tilaa, myös Koitajoen vedenlaatua, joka on vuosikymmeniä kärsinyt metsäojituksista. Veden laadun parantamisen ja kutusoraikoiden kunnostuksen myötä luodaan edellytyksiä uhanalaisen järvilohen ja muiden lohikalojen lisääntymiselle. Paikalliset asukkaat ovat joen tilan seurannassa kiinteästi mukana Jokivahti-toiminnan kautta.
Toimien vaikutuksia luonnon elpymiseen, kuten lajiston ja elinympäristöjen palautumiseen, veden laatuun sekä ilmastopäästöihin seurataan myös tieteellisin menetelmin sekä Ilomantsissa että Saamenmaalla. Näin saadaan tutkimustietoa siitä, miten nopeasti eri elinympäristöjen tilaa voidaan ennallistamalla parantaa ja mitä muita ympäristövaikutuksia siitä syntyy. Tietoa voidaan hyödyntää Suomen toteuttaessa EU:n uutta ennallistamisasetusta, joka velvoittaa jäsenmaita ennallistamaan vähintään 20% maa- ja vesiluonnostaan vuoteen 2030 mennessä.
Lumimuutos on uudenlaisilla keinoilla onnistunut saamaan toimiensa piiriin mittavia pinta-aloja, joiden ennallistaminen ja suojelu toteutetaan yhdessä paikallisten ihmisten kanssa heitä kunnioittaen.
“Lumimuutoksen kunnianhimoinen, ihmisläheinen toiminta tuo toivoa jota tarvitaan. Toisiinsa yhteenkietoutuneet luontokato ja ilmaston lämpeneminen kiihtyvät. Tarvitsemme käytännön esimerkkejä, jotka näyttävät, miten julkilausumat muutetaan vaikuttavaksi toiminnaksi, joka parantaa luonnon tilaa sen tarvitsemassa mittakaavassa. Sinnikkäällä ja kekseliäällä toiminnalla pienikin ihmisryhmä voi saada aikaan merkittäviä liikahduksia kohti parempaa tulevaisuutta”, toteaa Johanna Småros, yksi RELEX Säätiön perustajista.
RELEX Säätiö parempaan tulevaisuuteen sr edistää monimuotoista luontoa, vakaata ilmastoa ja yhdenvertaisia yhteiskuntia. Säätiö tukee näkemyksellisiä organisaatioita ja aloitteita, jotka toimivat tulevienkin sukupolvien paremman huomisen puolesta. Vaikka säätiöllä on samat perustajat ja samanlainen nimi kuin RELEX Solutions -yrityksellä, säätiö toimii täysin itsenäisesti.