OSK Lumimuutos muistaa Korpiselästä kotoisin olevan Impi Salosen (23.2.1922-15.10.2020) muistoa. Impi lähti tuonilmaisiin lokakuussa 2020. Karjalaisen kulttuurin kantaja on poissa.
Impi kirjoitti 2000 omista ajatuksistaan: ”Vuosikymmenet ovat vierineet, ikäpolvet vaihtuneet. Entiset tynkäkorpiselkäläiset ovat ajan saatossa sopeutuneet tuupovaaralaisiksi. Mutta vanha ja vakaa rajakarjalainen henki elää sitkeästi vuosikymmeniä mielessä ja ajatuksissa. Tämän hengen ovat luoneet kovat koettelemukset, menetykset ja uhraukset sekä sopeutuminen, avoin ja silmiinpistävän iloinen kansanluonne. Rajakarjalaisuus ei ole vain perinnettä ja menneisyyttä. Se on myös tätä päivää ja tulevaisuutta, joka näkyy jokapäiväisessä elämässä ja juhlassa.”
Veikko
Impi työskenteli miehensä Veikon (6.3.1921-10.9.2007) kanssa rajakarjalaisen kulttuurin ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Esimerkiksi ponnistelut Korpiselkä-talon aikaansaamiseksi ovat olleet keskiössä Impin työssä. 1981 perustettiin entisten korpiselkäläisten pitäjäseura, jossa Impilla oli edelleen avainrooli pitkään.
OSK Lumimuutos tallensi Veikon ja Impin kerrottuja historioita ja perinnetietoja vuosien ajan. Niitä on hyödynnetty eri julkaisuissa ja käytännön työssämme vaalia ja uusia karjalaista kulttuuria.
Prof Veikko Saloheimo dokumentoi Korpiselän ihmisten ja maa-alueen kohtaloita viime vuosisadan aikana, sotien, rakennemuutosten ja kulttuurin murroksen kautta. Hänen mukaansa rajakarjalainen Korpiselän pitäjä sulautui sotien ja useiden evakkovaiheiden jälkeen Tuupovaaraan. Vuonna 2000 Korpiselän Hoilolassa oli 136 asukasta. Se oli pitkään ’motissa’, erämaatalouksien piirissä, koska alueelle ei saatu järjestettyä kunnollisia liikenneyhteyksiä sodan jälkeen. Eristys vahvisti kuitenkin karjalaisen kulttuurin yhteyttä ja yhtenäisyyttä: ”Korpiselästä tännepäin [Hoilolaan oli] ollut sellanen roppapoloku, jalakasin, mitä kulettiin, tästä saatiin sitten enemmän kulettaa tarvikkeita ja muita”, kuten Veikko ja Impi asiaa käsittelivät.
Veikko ja Impi käsittelivät karjalaista perinnettä siten, että se oli vielä elävää ja koettua. Haastatteluteemoina olivat luonnonmuutokset, käsityöt, kotiseututyö, rajan vaikutukset, ortodoksikulttuuri ja monet muut aiheet. Syvimmät aiheet liittyivät uskomusperinteeseen. Tietäjien voimanlähde oli kuulemma ”mehästä, sieltä luonnosta siis luonnosta, luonnosta se kaikki otettiin. Luonnostahan se piti tulla, eihän sitä sitä kirjatietoutta sillon oo ollu. Se tuli luonnosta ja kokemuksesta.” Vain erityiset, tietyt henkilöt saivat luonnon lahjan, tietäjien ja noitien voiman: ”ne ol yhet henkilöt ihan”.
Impin ja Veikon kanssa pohdittuja kokemuksia kehystää havumetsävyöhykkeen ankaran luonnon kanssa eläminen. Toinen keskeinen käsite on se, että karjalainen kulttuuri Korpiselällä on ollut itsenäinen ja omillaan toimeentuleva yhteisö – tämä on mahdollistanut sotien, evakkoajan ja mullistustenkin keskellä selviytymisen. Tästä näkökulmasta rajakarjalaista todellisuutta voidaan verrata suoraan maailman eri alkuperäiskulttuurien kokemukseen.
Impi ja Veikko olivat seutukuntansa vahvoja persoonia, jotka jakoivat sekä perinnetietojaan että, toimivat aktiivisesti viime vuosisadan ajan parhaaksi näkemillään tavoilla, jotta korpiselkäinen todellisuus säilyisi ja uusintuisi. Se herätti varmasti paljon mielipiteitä.
OSK Lumimuutos uskoo, että Impin ja Veikon tärkein viesti, jonka he halusivat nykyaikaamme välittää, kuului viimeisen kerran lähtiessämme Hoilolasta erään vierailun päätteeksi: ”Älkää antako näiden jäädä arkistoihin pölyttymään, vaan inspiraatioksi, elävän karjalaisuuden tukemiseksi!”
