Kotoperäinen maailma Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi

Kuivasjarvi_kansiDosentti Tero Mustosen ”Kotoperäinen maailma – Kuivasjärven ympäristöhistoriaa” on asetettu virallisesti Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi.

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaalle suomalaiselle yleistajuiselle tietokirjalle, jonka voidaan katsoa merkittävästi edistävän lukijoiden kiinnostusta kerronnaltaan taidokkaaseen tietokirjallisuuteen. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.

Palkinnonjakoa varten Kirjasäätiö on asettanut kolmijäsenisen valintalautakunnan, joka nimeää vähintään kolme ja enintään kuusi finalistia palkinnonsaajaksi.  Palkintoehdokkaat julkistetaan maanantaina 31.10.2016 ja palkinto jaetaan torstaina 24.11.2016.

”Kotoperäinen maailma” kertoo Ylä-Satakunnassa sijaitsevan Kuivasjärven ja sen valuma-alueen muutoksesta rautakaudelta 2010 –luvulle. Jo Lönnrot piti seutukuntaa ainutlaatuisena. Siellä säilyi metsäsuomalaisten erämaakulttuuri pitkään. Kirjan painopiste on ympäristöhistoriassa.  Järvi ja valuma-alue ovat nykyisellään vakavassa tilassa. Vuonna 2013 perustettu kansanliike ja yhdistys on käynnistänyt laajat kunnostustoimet järven pelastamiseksi.

Kirja sisältää

  • Monitieteisen analyysin vesistön muutoksista ja vaurioitumisesta
  • Kuivasjärven saamelaisen kulttuurin laaja-alaisen historian
  • Metsäsuomalaisten kulttuurien ja erämaa-alueiden kuvauksen
  • Nykyihmisten perinne- ja paikallistietohavainnot tieteen rinnalla
  • Modernisaation eli nykyaikaistamisen vaikutukset paikallisten kylien kulttuuriin ja luontoon
  • Luonnontieteelliset ja kalastotutkimukselliset tulokset vuosilta 2006-2016
  • Riekkosoiden ennallistamiskuvauksia
  • Runsaasti historiallisia ja nykyajan valokuvia
  • Yli 20 selkeää karttaa 1650 –luvulta 2010 –luvulle
  • Malleja, joilla vesistöön kohdistuneet vauriot on mahdollista korjata valuma-aluekunnostuksella

Kirja sopii hyvin paikallisesta tarkastelustaan huolimatta ekologian, maantieteen, perinteentutkimuksen, vesistönsuojelun ja historian aiheista kiinnostuneille.

Kategoria(t): Toiminta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.