Paikalliset maanomistajat ja muut tahot, jotka ovat käyneet keskustelua Metsähallituksen Ostolan palstasta, ovat päässeet tänään sopuun kohteen tulevaisuudesta. Metsähallitus rajaa metsätaloustoimien ulkopuolelle alue-ekologisella rajauksella kokonaisuuden, joka vuoden 2016 syksyllä alkavassa luonnonvarasuunnitelmassa pyritään siirtämään luontopalveluiden taseeseen, suojelumetsäksi.
Metsästysoikeus, joka on ollut paikallisille tärkeä, säilyy kohteella vuoden 2017 alkuun muuttumattomana. Tämän jälkeen luontopalvelut määrittävät metsästysjärjestelyt uudelleen, kuitenkin tavoitteellisesti siten, että hirvenajo säilyy kohteella muuttumattomana.
Keskustelussa mukana olleet maanomistajat, järjestöt ja muut tahot kiittävät Metsähallituksen tämänpäiväistä tiedonantoa ja antavat sille kaiken tukensa. Ostolan metsä on Selkien kyläläisille tärkeä alue, siellä kuvataan vuoden 2015 syksyllä ensi-iltansa saavaa amerikkalaista luontoelokuvaa, ja yhdessä Ostolaan rajautuvien yksityisten suojelualueiden kanssa Havukkavaaraan muodostuu n. 50 hehtaarin vanhan metsän alueellisesti merkittävä suojelualue.