Kuivasjärvellä alkaa mittava valuma-aluekunnostushanke 2019-2021

Salojennevan monitehokosteikko. Mika Honkalinna, 2019

Salojennevan monitehokosteikko. Mika Honkalinna, 2019

Pro Kuivasjärvi ry on saanut Pirkanmaan ELY-keskukselta positiivisen päätöksen Kuivasjärven kahden osavaluma-alueen kunnostukseen. Hanke ”Kuivasjärvi 2019-2021: Vatajanjoen ja Nivusjärven osavaluma-alueet” on kokonaisuudessaan 147,000 € suuruinen, josta valtion osuus on 50 %, eli 73,500 € kolmelle vuodelle. Hankkeen omarahoitus tulee Landscape Rewilding -ohjelmasta, joka kohdentaa Kuivasjärven alueelle tulevaisuudessa ennallistamisvaroja.

Kuivasjärvi 2019-2021 -hankkeen tavoitteena on torjua kuormitusta jo ennen kuin se syntyy, ja toisaalta vaikuttaa Kuivasjärveä pahiten vaivaavien monivuotisten ongelmien ratkaisuun. Nivusjärven osavaluma-alueella pyritään torjumaan eroosiota, happamuutta ja kiintoainekuormitusta. Alueella on myös mahdollisuuksia soiden ja pienvesien ennallistamiseen. Työkaluina kosteikot, eroosiontorjunta, loivennukset ja kivetykset, pohjakynnykset, olemassa olevien altaiden huolto ja tyhjennys sekä parannus jne.

Salojennevan entinen turvekenttä. Mika Honkalinna, 2019

Salojennevan entinen turvekenttä. Mika Honkalinna, 2019

Vatajajoen laajalla osavaluma-alueella torjutaan sekä ravinne- että kiintoaineskuormitusta. Työkaluina ovat muun muassa laskeutusaltaat, eroosiontorjunta, loivennukset ja kivetykset, pohjakynnykset, uudet monitoimikosteikot erityisesti joen läheisyydessä sekä Kuivasjärven lähivaluma-alueella, pellon korotus jne.

Läntisten valuma-alueiden osalta varataan mahdollisuus kustannustehokkaiden vesiensuojelurakenteiden toteuttamiseen Salojennevan, Pohjoisnevan happamuuden torjunnan, Hangasnevan, Vuorennevan, sekä Mansikkaviidan kosteikoiden osalta hankkeen maastosuunnittelun ja tarpeiden edetessä.

ELY:n päätös perustuu hakemuksessa ja sen liitteissä esitettyihin tietoihin. Hanke on Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman ja Pirkanmaan vesienhoidon toimenpideohjelman vuosille 2016-2021 mukainen ja tukee vesienhoidon tavoitteiden toteutumista.

Kategoria(t): Toiminta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.